Sain juuri luettua loppuun ihanan inspiroivan kirjan, joka kertoi keijuista, taruolennoista ja luonnonhengistä. Kirjoitan siitä lisää joskus toiste, sillä tällä kertaa postauksen aiheena on minulle rakkain kirja ja siihen liittyvät kortit.
DIANA COOPER & SHAARON HUTTON - ATLANTIS: OPAS MUINAISEEN VIISAUTEEN
Kuten kuvasta huomaa, kirja on hieman kärsinyt, koska sitä on luettu todella moneen otteeseen läpi. Kirjassa on 299 sivua ja se sisältää valtavasti tietoa erilaisista asioista: siinä on monia erilaisia harjoituksia, tietoa kivistä ja niiden voimista, tietoa vuodesta 2012, numerologiaa, horoskooppeja, chakrat, tietoa parantamisesta, elämästä Atlantiksessa ja paljon muuta.
"Muinainen Atlantksen sivilisaatio kukoisti loistokkuudessaan sekä tekniikan että henkisten kykyjen alueella. Atlantislaiset olivat rauhaa rakastavia leppoisia ihmisiä, jotka elivät syvässä yhteydessä Luojaansa sekä kaikkiin luomakunnan olentoihin. Tämän kirjan myötä pääset tutustumaan atlantislaisten hämmästyttävään elämäntapaan ja omaksumaan siitä parhaat palat omaan elämääsi."
Luin kirjan ensimmäisen kerran muutamia vuosia sitten, kun en vielä ollut edes kuullut wiccalaisuudesta. Kirja ja sen sisältö on täysin uskontovapaata, se ei ole sidoksissa mihinkään tiettyihin uskontoihin ja niiden uskomuksiin, vaan sopii luettavaksi ihan kaikille. Aina silloin tällöin selailen kirjasta sopivia harjoituksia itselleni tai muistelen kivien kanssa työskentelyyn liittyviä asioita tai millaista kultaisen Atlantiksen aikana olikaan.
Atlantiksen perustaminen
"Atlantis oli maa-alue Euroopan ja Amerikan välissä, joka on nykyään upoksissa Atlantiksen valtameressä. Atlantiksen mannerta käytettiin 240 000 vuoden ajan koealustana jumalalliselle kokeilulle, jonka tarkoitus oli selvittää, kykenisivätkö ihmiset elämään fyysisessä ruumiissa ja pitämään tästä huolimatta yllä yhteyttä Kaikkeen-mikä-on (Luojaan, Jumalaan, Alkulähteeseen). Tuon pitkän ajan kuluessa erilaisia koejärjestelyjä oli lukuisia, mutta joka kerran kokeilu päätettiin lopettaa, koska kävi selväksi, että vapaan tahdon omaavat ihmiset vajosivat aina yhä syvemmälle aineen maailmaan ja itsetuhoon joutuen näin yhä kauemmas Alkulähteestään. Kun viidennelle ja viimeiselle koevaiheelle luotiin olosuhteet, syntyi Kultainen Atlantis. Ihmiset kykenivät säilyttämään puhtautensa ja yhteytensä Luojaansa 1500 vuoden ajan ja heillä oli ihmeellisiä henkisiä ja teknologisia voimia hallussaan. Tämä kirja kertoo siitä, miten tuolloin elettiin ja mitä silloin tehtiin ja mitä me voimme tänä päivänä tehdä päästäksemme takaisin tuohon tilaan."
DIANA COOPER - ATLANTIS KORTIT
Kortit ovat suht uudet enkä ole niihin tutustunut yhtä paljon kuin kirjaan. Olen niitä kuitenkin muutamaan otteeseen käyttänyt ja tarkoitus olisi ottaa ne yhtä aktiiviseen käyttöön kuin Diana Cooperin Valon Enkelit -kortit ovat käytössäni tällä hetkellä. Enkelikorteista lisää kuitenkin joku toinen kerta. Diana Cooper on tallettanut upealla tavalla Atlantiksen myönteiset piirteet tähän käytännönläheiseen korttipakkaan, jonka avulla voimme saada oivalluksia ja innoitusta elämänpolkumme varrelle. Näiden kuvitettujen korttien kaunis viesti koskettaa, rohkaisee ja herättää uusia ajatuksia. Pakassa on 44 korttia. Upeat kuvat on tehnyt Damian Keenan."
Esimerkkikortti
2. Poseidonin temppeli
"Kun Atlantiksen Kultaista aikaa valmisteltiin, Galaksienvälinen neuvosto rakensi ensimmäiseksi Poseidonin temppelin Pyhille korkeuksille. Temppeliin sijoitettiin suuri kristalli, jonka äärelle pääsivät vain ylimmät papit. Kun se kimmelsi auringonvalossa, atlantislaiset katsoivat sitä innoitusta ja toivoa ammentaen.
Uudet alut
Tämä kortti osoittaa, että on uusien alkujen aika. Kenties uusi käsite, idea tai elämänpolku esitellään sinulle sellaisella tasolla, jolla et ole tullut sitä aiemmin harkinneeksi. Siksi sinun kannattaa nyt tarkastella jokaista elämäsi osa-aluetta korkeammasta perspektiivistä. Tiedä, että ihmiset etsivät sinulta opastusta, joten sinun tulee toimia ja puhua pyytteettömästi ja äärimmäisen rehellisesti.
Ole muille opastava valo."
Onko joku kenties lukenut tämän kirjan ja/tai käyttänyt näitä kortteja? Mitä olette pitäneet näistä?


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti